Jumalan kenraalit – Smith Wigglesworth

Uskon apostoli – Smith Wigglesworth on käsite karismaattisessa kristillisyydessä. Köyhistä olosuhteista noussut, aina tyylikkäästi pukeutunut, raa´an uskontoiminnan mies perusti kaiken elämässään Jumalan Sanaan. Wigglesworth ei hyväksynyt kotiinsa muuta kirjallisuutta kuin Raamatun. Lukuisat parantumiset ja kuolleistaheräämiset leimasivat hänen palvelutyötään. Itse asiassa Wigglesworthin kautta kerrotaan heränneen kuolleista yli kymmenen ihmisen.

Smith Wigglesworth Uskon apostoli Kirjablogi.fi kuva
Smith Wigglesworth julistamassa yksinkertaista mutta voimallista Jumalan Sanaa.

Roberts Liardon on tiivistänyt Jumalan kenraaleihin Smith Wigglesworthin elämästä monia mielenkiintoisia ja sytyttäviä tapahtumia. Suosittelen lukemaan muitakin Wigglesworthista kertovia kirjoja, sillä hänen läpi elämän kestäneen palvelutyön opetukset ja kertomukset eivät mahdu mitenkään lyhyehköön tiivistelmään.

Smith Wigglesworthin elämästä onkin kirjoitettu monia kirjoja ja hänen voimansa salaisuutta on yritetty selvittää. Suomenkielillä elämäkertakirjoja on ilmestynyt kaksi ja useissa muissakin Wigglesworthin nimellä kulkevissa kirjoissa sivutaan hänen elämäänsä. Wigglesworth ei itse kirjoittanut yhtäkään kirjaa, ei hän edes oppinut oikeinkirjoitusta elämänsä aikana. Useat kirjat ovat kokoelmia saarnoista, joita on kirjoitettu pikakirjoitusmenetelmin. Stanley Howard Frodshamin kirjoittaman Uskon apostoli -kirjan ovat tarkastaneet Wigglesworthin tytär Alice ja tämän mies James Salter.

Ensimmäinen kirja, jonka luin oli Albert Hibbertin kirjoittama kirja Hänen voimansa salaisuus, jonka sain Pieksämäen Helluntaiseurakunnan kirjamyyjän suosituksesta vuonna 2003.

Itse määrittelisin hänen voimansa salaisuuden tärkeimmäksi piirteeksi uskontoiminnan. Yksinkertaisesti, hän luki lupauksen Sanasta ja toimi sen mukaan. Tulos oli taattu. Wigglesworth ei häkeltynyt, jos rukousvastaus ei näkynyt heti, vaan jatkoi toimintaa uskonsa mukaan, kunnes lupaus oli toteutunut käytännössä.

”Minua ei liikuta se mitä tunnen, vaan se mitä uskon.”

”Pelko katselee, usko hyppää.”

Smith Wigglesworth kirjat kuva
Smith Wigglesworthin kirjat ovat lukemiston aarteita.
Smith Wigglesworth Kasvava usko takakansikuva
Kasvava usko -kirjan takakansi. Kirja on kokoelma Wigglesworthin saarnosta ja se on yksi Wigglesworthin parhaista.

 

Alle listattuna eräitä saatavilla olevia Smith Wigglesworthia koskevia kirjoja.

Voima palvella – Smith Wigglesworth

Voima palvella – Smith Wigglesoworth (käytetty)

Pyhän Hengen voitelu – Smith Wigglesworth (käytetty)

Smith-Wigglesworth-Hanen-voimansa-salaisuus-Albert-Hibbert (kaytetty)

Uskon-apostoli-Smith-Wigglesworth-Stanley-Howard-Frodsham (käytetty)

Jumalan kenraalit – Roberts Liardon

 

– Markus Miettinen

 

 

 

Jumalan kenraalit – John G. Lake

Ilmestys asemasta Kristuksessa oli John Graham Laken (1870-1935) elämän ja palvelutyön perusta. Lake on tänä päivänä tunnettu erityisesti hänen nimensä yhdistämisestä nykyisin toimivaan Healing Rooms -työhön. Cal Pierce, Healing Rooms -toiminnan herättäjä, tutki John G. Laken palvelutyön perintöä ja sai näyn aloittaa parantumishuonetoiminta uudelleen. (1)

John G Lake Kirjablogi.fi autokuva
Parantumisen mies tohtori John G. Lake huomiota herättävän autonsa kanssa. Kuva on Jumalan kenraalit -kirjasta.

Vaikka koko Robers Liardonin kirja kaikkine Jumalan kenraaleineen on tehnyt minuun syvän vaikutuksen, on John G. Lakessa jotain hyvin erityistä. Liardon kuvaa innostavasti Laken ymmärtämystä asemastaan uskovana Kristuksessa. Liardon kertoo kuinka Lake ei pitänyt siitä että ihmistä sanottiin madoksi, onhan jokainen uskova kuningas ja pappi Jumalan valtakunnassa.

Parantamistoiminta oli hyvin konkreettista ja voimallista John G. Laken perheen elämässä ja palvelutyössä. Vaikka Lake koki syviä tappion hetkiä, olivat monet voiton hetket todellisia. Lake näki lapsuudessaan ja nuoruudessaan usein sairautta ja kuolemaa. Läpimurto perheessä tapahtui parantumisilmestyksen kautta. Suurena vaikuttajana John G. Laken elämässä oli John Alexander Dowie, jonka rukouksen kautta tapahtuivat ensimmäiset konkreettiset ihmeet Laken perheen elämässä.

John G Laken kirjat kristillinen Kirjablogi.fi kuva
Englanninkielellä on tarjolla useita kirjoja John G. Lakesta, hänen elämästään ja saarnoistaan.

Laken muistotilaisuudessa on kerrottu seuraavat voimalliset sanat: ”Tohtori Lake tuli Spokaneen ja löysi meidät synnissä. Hän löysi meidät sairaudessa. Hän löysi meidät hengen köyhyydessä. Hän löysi meidät epätoivossa. Mutta hän osoitti meille Kristuksen, jollaista emme voineet kuvitella tuntevamme tällä puolen taivasta. Me luulimme, että saisimme voiton taivaassa, mutta tohtori Lake osoitti meille, että voitto on täällä.

 

Viiniköynnös Kasvitieteellinen puutarha kristillinen kirjablogi.fi kuva
Viiniköynnökset tuottavat jo hedelmää Kumpulassa kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä. Myös uutta viiniä on luvassa hengellisen ilmapiirin muuttuessa maassamme.

 

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha kahvila kuva
Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on oivallinen kahvipaikka erityisesti hyvällä säällä. Korvapuusti oli varsin hyvä.

 

Lue lisää John G. Lakesta hankkimalla Jumalan kenraalit -kirja Liekkikustannuksesta.

– Markus Miettinen

 

Lähdeluettelo

(1) Healing Roomin tausta, 7.10.2018, http://www.healingrooms.fi/?sid=19

Jumalan kenraalit – William J. Seymour – 312 Azusa-katu

312 Azusa-katu Los Angelesissa lienee yksi kristillisen historian tunnetuimpia herätyskeskuksia. Herätyksen aika jäi Azusalla varsin lyhyeksi (1906-08), mutta herätyksen voimallisuus oli ennen kokematonta. Ihmisiä ympäri maailman suuntasi Azusalle kokemaan uuden Pyhän Hengen antaman aallon kielilläpuhumisineen. Saatuaan Hengen siunauksen vierailijat veivät tulen ympäri maailman. Roberts Liardon toteaa kirjassaan: ”Lähes jokainen nykyisessä helluntailiikkeessä voi johtaa juurensa tavalla tai toisella Azusaan.” (1)

Azusa-katu ryhmäkuva
Kuvassa helluntaihistorian johtohahmoja. Ylärivissä vasemmalta veli Adams, F. F. Bosworth ja Tom Hezhalhach. Alarivissä vasemmalta William J. Seymour ja John G. Lake.

Liardon kuvaa kirjassaan taustaa Azusa-kadun tapahtumille. Herätyksen ilmapiiri oli jo olemassa Los Angelesissa Seymourin saapuessa. Lehtimies Frank Bartleman oli ollut yhteydessä Walesin herätyksen johtohahmoon Evan Robertsiin. Monet seurakunnat kokoontuivat rukoilemaan. Ihmiset janosivat herätystä. Seymourin saavuttua hänen opetuksensa Pyhästä Hengestä ja kielilläpuhumisesta räjäytti potin.

Kokemattomuus herätyksen johtamisessa, itsepäisyys teologisissa kysymyksissä ja karismaattisten lahjojen väärinymmärtäminen koituivat lopulta Azusa-kadun lopuksi. Vaikka toiminta alkoi hiipumaan Azusassa jo parin vuoden kuluttua, levisi helluntaiherätys ympäri maailman. Hellutai-karismaattisen liikkeen vaikutuspiirissä on tätä nykyä ainakin satoja miljoonia ihmisiä ja määrä kasvaa huimaa vauhtia jatkuvasti. Näemmekö pian Suomessakin vastaavaa.

Azusa-kadun tapahtumista muissa kirjallisissa lähteissä

Helluntaiherätyksen vahvistumiseen ja leviämiseen Suomessa vaikuttanut, Englannissa syntynyt norjalainen metodistipastori, Thomas Ball Barratt oli aikeissa mennä Azusalle. Barratt täyttyi yllätteän Pyhällä Hengellä jo New Yorkissa matkalla ollessaan. Niinpä Barratt kääntyi takaisin ja suuntasi samoin tein viemään helluntai-tulta Norjaan. T. B. Barratt vieraili ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1911. Barrattiin olivat suomalaiset olleet yhteydessä jo vuonna 1907, mahdollisesti jo vuonn 1906. (2)

Jumalan kenraalit – William J. Seymour – Elämän Sanoma lehdessä kuva
Hirvaskankaan Elävät kivet -seurakunnan lehdessä Elämän Sanomassa julkaistiin Raija Savolaisen kirjoittamana artikkeleita Jumalan kenraaleista.

Raija Savolainen kirjoitti innostavasti Jumalan kenraaleista Elämän Sanoma -lehdessä vuosina 2002-2004 (Elämän Sanoma -lehti). Samoin Paul Raja-aho teki samoihin aikoihin Näky -lehdessä. Suosittelen etsimään näiden lehtien vanhoja kappaleita.

Azusa-katu Vilponen Welchel Bartleman kirjat kuva
Azusa-kadusta on suomenkielellä kerrottu monissa muissakin kirjoissa.

Azusa-kadusta kertovia kirjoja on saatavilla Liekkikustannuksen kristillisestä kirjakaupasta. Osa kirjoista antikvariaatti-osastolla. Alla suorat linkit kirjoihin.

Azusa-katu 312 – Frank Bartleman

Azusa – Mitä Azusan herätyksessä tapahtui? – Mauri Vilponen

Azusa-kadun siunaus – Tom Welchel

 

Suosittelen herätyshistoriaan perehtymistä. Lukiessa Jumalan teoista, syttyy halu, toivo ja usko nähdä samoja tekoja meidän keskellämme.

– Markus Miettinen

 

Lähdeluettelo:

(1) Jumalan kenraalit – Roberts Liardon, 2016, Liekkikustannus Oy

(2) Karismaattisuuden kutsu – Jouko Ruohomäki, 2009, Aikamedia